Papyrus
Papyrus keksittiin ennen paperia ja se on paperin vanhin muoto. Papyrus keksittiin Egyptissä noin 3000eaa ja sitä käytettiin noin 3000-1000eaa aikana enimmäkseen. Sitä tehtiin Papyruskaislasta, jota kasvoi Niilin rannallla luonnostaan. Nykyään Papyryskaislaa ei juurikaan kasva Niilin rannalla, vaan enimmäkseen se kasvaa luonnostaan trooppisessa Afrikassa, Sisiliassa ja Syyriassa.
Egyptiläiset eivät käyttäneet papyruskaislaa vain papyruksen tekoon, vaan siitä valmistettiin myös purjeita, sandaaleita, köyttä, koreja, viuhkoja sekä myös pieniä veneitä. Sitä myös syötiin raakana ja keitettynä. Papyruskaislan tuhkaa käytettiin silmäsairauksien parantamiseen ja estämään rakkuloiden leviämistä.
Papyruskaisla soveltui paperin tekoon mainiosti, koska sen sisällä oleva neste on selluloosaa, mitä on myös puussa.
Papyruksen tekeminen:
Ensin Papyruskaislan runko kuorittiin ja varsi leikattattiin suikaleiksi.
Toiseksi suikaleet ladottiin vierekkäin kahteen ristikkäiseen kerrokseen.
Kerrokset puristettiin yhteen, jolloin kaislan neste (selluloosa) liimasi suikaleet ja kerrokset yhteen.
Arkki kuivattiin ja hiottiin. Kirjoitusalusta oli valmis.
Pergamentti
Pergamentti tuli paperin jälkeen ja se keksittiin Kreikassa pari sataa vuotta ennen paperia. Siitä tuli keskiajan tärkein kirjoitusalusta. Pergamentti nimi tuli siitä, että se keksittiin Pergamonin kaupungissa. Todellisuudessa sitä ei kuitenkaan keksitty Pergamonissa, vaan siellä pergamenttia paranneltiin ja annettiin nimi. Sen alkuperäistä syntymäpaikkaa ei tiedetä. Pergamentti korvasi 300-luvulla Papyruksen käytön käsikirjoituksissa kokonaan. Pergamentti säilyi pidempää, joten sitä pystyi myös viemään kauemmaksi maailmalle. Pergamentti oli myös paljon tasaisempaa kuin papyrus. Pergamentista pystyi myös tekemään kirjoja, mikä ei ollut mahdollista papyrukselle.
Pergamentti valmistettiin yleensä lampaan, vuohen tai vasikan nahasta. Siitä tuli hyvin kestävää ja työstetylle pinnalle oli hyvä kirjoittaa. Pergamentin valmistus oli kuitenkin hyvin hidasta, sillä aluksi piti löytää hyvät ja tasalaatuiset nahat, jotka pestiin ja jätettiin kalkkivesiliuokseen. Niissä nahat alkoivat mädäntyä, jolloin karva lähti irti helposti. Kaarevalla veitsellä nahat käytiin läpi ja irroitettiin loput karvat, lihat ja uloin kerros poistettiin. Lopuksi jäänyt nahka oli pergamenttinahka, joka pingoitettiin tiukasti kehikkoon kuivumaan. Kuivuttuaan nahka tasoitettiin ja hiottiin veitsellä ja hohkakivellä. Lopputulos oli vaalea, ohut ja taipusa pergamenttipala. Tietenkään se ei ollut vielä valmis, vaan vielä piti leikata pergamentti sopivan kokoisiksi palasiksi.
Paperi
Varsinainen paperi, mikä on lähellä nykyistä, keksittiin Kiinassa n. 2000 vuotta sitten. Sen nimi juontuu Papyruksen nimeen. Tsai Lun oli Kiinan valtion virkamies ja hän julisti miten paperi valmistetaan noin vuonna 105. Siitä paperi levisi ensin Koreaan ja Japaniin 600-luvulla. Arabien mukana se päätyi Espanjaan 1100-luvulla ja edelleen Keski-Eurooppaan 1300-luvulla. Suomeen paperinvalmistustaito tuli 1600-luvun lopulla. Koneellinen paperinvalmistus alkoi vuonna 1842 Tampereen paperitehtaalla.
Kiinalaiset käyttivät paperin valmistuksessa raaka-aineena mulperinpensaan kuoren nilakuituja, puuvillaa, kiinanruohoa, pellavan ja hamppujen kuituja. Kuidut eroteltiin, pestiin, keitettiin tuhkalipeässä, survottiin ja laimennettiin vedellä. Kuituliete huopautettiin arkiksi upottamalla siihen verkkopohjainen kehikko, jota nostettiin ja ravisteltiin. Arkit kuivattiin ja valkaistiin päivänpaistessa.